Tarina(t) lastensuojelusta
Ääniviestejä Onnilta por Onni Westlund
Notas del episodio
Viimeisen noin vuoden aikana olen tutustunut useisiin lastensuojelua käsitteleviin kulttuurituotantoihin: Uhma (elokuva), Ote melkein piti (näytelmä) ja Hatkat (näytelmä). Kaikki näistä oli omalla tavallaan vaikuttava ja tärkeä kuvaus lastensuojelusta. Samalla ne kaikki kertoivat saman tarinan lastensuojelusta: laitoshoitoon sijoitettu nuorisoikäinen lapsi, joka kohtaa epäoikeidenmukaisuutta, kaltoinkohtelua ja lastensuojelujärjestelmän muita epäonnistumisia.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuunnellut myös YLE:n Kieksi-podcastin, HS:n Loikalan lapset -podcastin ja Uuden jutun Anteekstiantamaton juttusarjan. Myös nämä keskittyvät tai niissä korostuu sama tarina kuin edellä. Ei välttämättä ole yllättävää, että todellisuuteen pohjaavassa fiktiossa ja journalistisissa kokonaisuuksissa toistuu sama tarina. Kiinnostavaa kuitenkin on, että ku ...